Kieltäytymisen ilosta

Nyt on juuri hyvä hetki. Mökki on siivottu, pyykit viikattu ja koirien puurot porisevat kattiloissa. Voi siis alkaa töihin. Aurinko paistaa kuumasti ja tuulee hieman, joten ympärillä pyörii vain kärpäsiä ja ihania pulleita kimalaisia. Hyttyset ovat poissa! Muuten olisikin pakko istua sisällä. Päälläni on kiva kukkamekko, mutta jalat näyttävät karmeilta, kun niitä on viikkokausia syöty. En halua valittaa hyttysistä. Turha valittaa asioista, joille ei mitään voi ja kai niilläkin joku tarkoitus on. Koetin googlettaa asiaa ja opin lähinnä sen, että hyttyset pissaavat syödessään, että niiden massuun mahtuisi enemmän verta. Kiva, kiitti. Ovat ne kyllä yksiä #*°/*¨*<"^! No niin. Olen tainnut kehua säätä ainakin joka toisessa postauksessa, mutta kehun jatkossakin, jos kesä jatkuu tällaisena. Lämmintä on ollut niin paljon, etenkin tavalliseen verrattuna, että sateisetkaan päivät eivät saa mieltä matalaksi. Välillä on jopa kiva istua päivä-pari sisällä, kun katto ropisee ja tuuli huojuttaa puita. Saunakin tuntuu paremmalta, kun muuten ei ole lämmintä. Olen aina ajatellut, etten ole niitä onnekkaimpia tyyppejä, mutta perun puheeni nyt ja tässä. Täällä mökillä olisi ollut ihan erilaista elää, jos olisi koko ajan kylmää ja märkää, kuten edellisinä vuosina.

Juhannus oli tosi leppoisa ja semmoinen yksinkertainen. Olin sitä edeltävät viikot mennyt ja tullut koko ajan, joten en oikeastaan suunnitellut mitään juhannuksen varalle. Skumpat jäivät ostamatta ja menu oli kaupan valmiita grillattavia ja yksinkertaista salaattia. Harvinaista, koska meille on tullut sisarusten ja äidin kanssa tavaksi, että kun ollaan juhlapyhiä täällä yhdessä, kokeillaan uusia reseptejä ja laitetaan pöytä niin koreaksi kuin nyt eriparia olevien astioiden ja aterimien kanssa saa. Meillä ei ollut myöskään mitään erityistä ohjelmaa mietittynä, joten perjantaina lähdimme kyläyhdistyksen kokon jälkeen hetken mielijohteesta ajelemaan. Yö oli täydellinen sään ja tunnelman puolesta. Vaikka ajelimme näissä tutuissa lähikunnissa, tuntui melkein seikkailulta, kun kaikki oli kietoutunut usvaan ja näytti juhannusyön valossa taianomaiselta. Viimeiseksi kävimme rapsuttelemassa ihan pieniä ja vähän isompia ravihevosen alkuja. Se oli heppatytölle jo melkein liikaa, kun ne laukkasivat meitä kohden sumuisella pellolla, auringon jo hieman noustua.

Auringossa on se ainoa huono puoli, että se saa oikeasti kaikki järkevät ajatukset sulamaan pois. Jos writer’s blockia ei muuten tulisi niin helteessä se on vaarana. Taisin alkaa kirjoittamaankin jostain ihan muusta, mutta nyt tästä tuli postaus siitä, millaisissa asioissa olen oppinut sanomaan ei. Ja vielä enemmän ehkä siitä, mistä asioista olen ylipäätään oppinut, etten tykkää. Jotkut sellaiset asiat ovat tietenkin tosi selkeitä, mutta joidenkin kohdalla täytyy erikseen tajuta, että hei en itseasiassa pidä tästä. On vaan tottunut tekemään jotain, vaikka oikeasti haluaisi kieltäytyä. Toki kompromisseja täytyy tehdä muiden ihmisten, hyvien käytöstapojen ja hyvän meiningin tähden, mutta aika usein on ihan ok sanoa ei. Eikä se ole mielestäni negatiivista, jos se johtaa siihen, että on parempi mieli. Tämä on taas niitä juttuja, että on vain tämä yksi elämä ja siitä pitää ottaa kaikki hyvä irti. Ei tartte syyä kurkkua jos ei taho. Seuraavassa kieltäytymisen TOP 10.

Uiminen järvessä. Se, että heittää talviturkin ja pulahtelee kesämökillä järveen aina saunan yhteydessä, on ihan perusjuttu. Sitten yksi hetki tajusin, etten tykkää siitä. Lapsena järvessä oli kivaa, kun siellä peuhasi ja pulikoi. Vesi ei tuntunut varmaan iänkään vuoksi niin kylmältä ja toisaalta leikkiessä semmoiset asiat unohti. Nykyään jäljellä on vain se kylmä. En tykkää uida enkä tykkää kylmästä. Se raikas tunne uimisen jälkeen on ihan ok, mutta ei riitä siihen, että menisin järveen. Rantalomilla sitten.

Kuntoliikunta. Tämä on vähän hankala asia, koska tässä ei voi vaan sanoa, ettei tarvitse. Joka paikassa lukee, että kuntoliikuntaa tarvitsisi harrastaa erityisesti sen jälkeen, kun on täyttänyt kolmekymmentä. Opiskeluaikoina harrastin sitä tosi paljonkin. Kävin kaikki mahdolliset Less Millsit läpi ja harjoittelin kuntosalilla. Sitten kokeilin kaverini kanssa ensin jazz- ja myöhemmin nykytanssia ja niistä tuli se fiilis mitä olin odottanut. Aina oli tuntunut vähän siltä, ettei liikkuminen ollut erityisen hauskaa. Kuntoliikunnassa ongelma on ensinnäkin se, että se on vähän niinkun sitä samaa koko ajan. Tanssi on luovaa, kaunista ja tekninen kehittyminen tuntuu minulle tosi paljon mahtavammalta kuin että oppii tekemään jalkakyykyn paremmin. Täällä mökillä en oikein voi harrastaa muuta kuin kuntoliikuntaa ja joogaa. Olen tehnyt netistä löytämiäni jumppasarjoja ja käynyt uimahallissa uimassa. Siitä huolimatta, että kropalle on tapahtunut joitain ihan kivoja juttuja niin ei  sen vaan ala motivoida. Joten heti kun pääsen takaisin tanssitunneille ja ratsastamaan säännöllisesti, sanon kuntoliikunnalle uudelleen ei. Myönnän myös, että en oikeastaan tykkää rääkätä itseäni. Jälleen, se kuntoliikunnan jälkeinen tunne on hyvä, mutta se kun sattuu ja hengästyttää järjettömästi, ei ole. Jooga taas on vähän tylsää, mutta siinä on kuitenkin se puoli, että hengittelee välillä kaikessa rauhassa ja venyy, mikä taas auttaa jumituksiin ja tukee tanssimista. 

Extreme-kokemukset ja hurjimmat huvipuistolaitteet. En ehtinyt hypätä benjiä enkä käydä  edes Linnanmäen Ukossa ennen kuin tajusin, ettei ole pakko. Tosi hyvin muuten rinnastettavissa nuo kaksi asiaa. On kaikista vaikein myöntää, että olin rohkeampi vielä parikymppisenä. Se on ainoita asioita, joista tulee vähän vanha olo. En pelkää korkeita paikkoja ja kaikenlainen jyrkänteille ja näköalatorneihin kiipeäminen on kivaa. Samoin on suurimman osan huvipuistolaitteista kanssa. Mutta vain sen takia, että olisin nössö, en mene enää mihinkään mikä ei houkuta. Hieman mukavuusalueen ulkopuolelle voin välillä kulkeutua ja sopiva jännityskin on paikallaan. Mutta jos jokin vähän hurjempi asia ei vaan kiinnosta, sanon sille ei ja syön muita odottellessani pehmistä.

Saunaolut. Joskus ajattelin, että jos bileporukassa oli yksi, joka ei juonut, se oli tosi tylsää. Laimensi tunnelmaa, kun tuli sellainen olo, että viitsiikö tässä nyt sitten ollenkaan. Enhän silti vetänyt itsekään perseitä vain sen vuoksi, että toiset vetivät. No, tuo saunaolut vähän eri asia. Kun asuin kämppiksen kanssa, hän kysyi silloin tällöin viikollakin, että otetaanko lasillinen tai yhdet oluet saunan yhteydessä. Ei sillä että siinä olisi mitään väärää tai ihmeellistäkään, mutta itse en niin välitä. Aluksi tuntui siltä, että pitäisi ottaa, ettei loukkaa toista. Tosi kummallista. Että pitäisi juoda alkoholia toisen mieliksi. Varsinkaan, kun ei se hyvin todennäköisesti kämppistä haitannut millään tavalla. Kaikenlaisista asioista sitä osaa tehdä itselleen isoja.

Lauta-, kortti- ja ulkopelit. Painajainen. Ne kerrat, kun oikeasti haluan pelata ovat tosi vähissä. Ehkä suunnilleen jouluna ja juhannuksena. Siinä välissä saatan uhrautua yhteisen tekemisen edessä muutamia kertoja. Aikaisemmin kieltäytyminen tuntui vaikealta, koska sehän on ilonpilaamista kaikilta muiltakin. Vaan ei kai sen tarvitsisi olla. Itseäni ei ainakaan haittaa, että muut pelaavat ja seuraan vierestä. Vaikka syy pelaamattomuuteen on pääasiassa se, että ei vaan nappaa, olen myös tosi huono häviäjä. Siis en juurikaan missään muussa asiassa, mutta peleissä. Aliakseen en enää ikinä suostu, koska en halua uutta hermoromahdusta.

Uutisten seuraaminen. Tunsin tosi huonoa omaatuntoa siinä vaiheessa, kun tajusin, että selailin lähinnä uutisotsikot ja kokonaisia uutisia luin vain harvojen juttujen kohdalla. Olen yhteiskuntatieteiden maisteri, väitän olevani ihan fiksu ja sivistynyt ja sinänsä edelleen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Kuinka fiksu mahdan olla vaikka kymmenen vuoden päästä, jos en seuraa aktiivisesti uutisia. Nippelitietoa minulla ei enää olekaan kuten aikaisemmin. En muista esimerkiksi koulussa opituista vuosiluvuista mitään ja olen tietovisoissa paljon huonompi kuin ennen. Varmaan vaikea itse arvioida, mutta väitän silti, että en ole sen tyhmempi kuin parikymppisenä. Nykyään pystyy keskustella esimerkiksi politiikkaan liittyvistä asioista entistä paremmin, kun on kaiken luetun lisäksi nähnyt ja kokenut ja on jonkinmoinen aiheeseen liittyvä identiteetti. Olen lukenut viime aikoina kaverin suosituksesta Timothy Ferrissin kirjaa The 4-Hour Workweek. On muuten ensimmäinen elämäntapaopas, johon olen tarttunut, mutta aihe sopii tähän hetkeen ja tulevaisuuteni suunnitteluun loistavasti. Se tyyppi on aika lennokas jutuissaan, mutta kun mietin tätä  blogi-aihetta, hän sattui seuraavassa luvussa kirjoittamaan samasta asiasta. Kuinka paljon lopulta menettää, jos ei tsekkaa aamiaispöydässä niitä uutisotsikoitakaan vaan siinä tilalla juttelee perheen kanssa tai lukee jotain kevyttä ja kivaa. Jotain varmaan menettää ja jotain saa. Ihan sen mukaan miten tykkää. Asioista on luonnollisesti tärkeä tietää jotain sen vuoksi, että osaa pikkuisen itsekin ajatella ja tietenkin äänestää, hyvänen aika. Se on taas viime päivinä nähty. Mutta ei ole kyllä vaikuttanut elämänlaatuuni se, etten kaikkea pänttää.

Kurkun syöminen. Joo siis oikeasti siitä tuli minulle iso juttu, kun tajusin, etten tykkää kurkusta. Se kuuluu automaattisesti perussalaattiin ja pitkään sitä ostin, kun salaattiaineksia kasasin. Sitten tajusin, etten tykkää. Se kuulostaa edelleen vähän oudolta. Eihän kurkku oikein edes maistu millekään. Mutta silti, jyrkkä ei kurkulle.

Ja kaikista jyrkin ei sille, että kaikki on ei ei. Joo tai ei, kunhan on kivaa! Tai jotain. Koetin niin pitkään miettiä järkevää lopetusta tälle kaikelle, että nyt ei enää pysty. Monissa blogiohjeissa sanotaan, että ei kannata käyttää hymiöitä, koska ne ärsyttävät. Käytän siis vain tämän yhden ainoan kerran. Elämälle ja hymiöille joo :) Namaste!