Hullu mummo IV

- Moi Maija!
- No moi! Oletko kovin kiireinen?
- En oikeastaan. Pääsin jo töistäkin.
- Soittelin vaan, kun olen miettinyt äitiä aika paljon. Oletko huomannut, että äidin vointi on mennyt koko ajan huonommaksi?

- Nooh. Välillä äiti unohtelee asioita, mutta eiköhän se ole normaalia, kun ihminen vanhenee. Meinaa sillä vähän lähteä jutut käsistä, mutta kai sitä tuossa vaiheessa alkaa helposti muistella kadotettua nuoruuttaan.

- Äiti on välillä kyllä ihan omissa maailmoissaan. Noita unohtelujakin alkaa tulla koko ajan enemmän. Se on aina ollut niin tarkka lasten kanssa ja kun viimeksi hain heidät, Veikolla oli vaippa vaihtamatta. Kotona Vilma sanoi, että äiti oli koettanut laittaa vaippaa sille. Kun soitin äidille muutaman päivän päästä lasten kyläilystä, hän sanoi odottavansa lapsia hoitoon sinä päivänä. Vaikka ne olivat juuri olleet. Eilen se oli jollain bussiretkellä häirinnyt muita vanhuksia. Oli ottanut viskipullonkin mukaan. Seurakunnan retkelle. Eihän se edes juo! Olen huolissani, pärjääkö se yksin siellä kotona. Enkä tietenkään voi jättää lapsia sinne enää. En tiedä kuka niitä nyt hoitaisi. Minun ja Matiaksen pitäisi päästä käymään siellä vastaanotolla joka viikko.

- Ei sinun kannata olla niin huolissasi. Minä kysyn vielä kerran, että voisinko muuttaa sinne yläkertaan. Olisin siellä vähän katsomassa äidin perään. Jos se kieltäytyy, niin voisin varmaan muuttaa silti. Nythän sille on hyvä syy, jos se on vähän sekaisin.

- Onkohan sekään nyt ihan hyvä idea. Lisää stressiä sille äidille ja...

- Ai minusta vai? Höpöhöpö. Mutta sinun sen sijaan pitää etsiä sellainen ihan oikea lastenhoitaja. Onhan niitä varmaan pilvin pimein. Mutta kuule, minun pitää nyt mennä. Käyn vielä katsomassa yhden asuntonäytön. Se alkaakin ihan juuri. Moi moi!

Eihän sillä pitänyt olla kiire mihinkään. Miten minulla oli käynyt edes mielessä, että Jonnasta saattaisi olla jotain apua tai tukea. Ei se ottanut vakavissaan edes omia asioitaan niin saatikka nyt sitten muiden. Se ei varmaan ollut nähnyt äitiä niin pahana kuin minä olin. Silti ei tuntunut hyvältä ajatukselta, että se muuttaisi äidin luokse. Se oli niin sotkuinen eikä varmasti täyttäisi jääkaappia samaan tahtiin kuin tyhjensi. Se valvoi myöhään ja kolistelisi miettimättä yhtään sen enempää. Äidin tila voisi mennä vain pahemmaksi, jos se joutuisi hoitamaan päivittäin aikuista lastaan.

Olinko tosiaan kuvitellut, että Jonna voisi auttaa minua Vilman ja Veikon kanssa. Eihän se edes tullut Vilman syntymäpäiville edellisellä kerralla, kun oli jossain retriitissä. Siihen tarvittaisiin aika monta retriittiä, että Jonna löytäisi itsensä ja paikkansa. Pitää kai vaan alkaa etsiä lastenhoitajaa. Siihen menisikin aikaa. Viimeisin palkattu hoitaja oli vaikuttanut kaikin puolin hyvältä. Lopulta oli selvinnyt, että lasten mentyä nukkumaan, hän pössytteli pilveä takapihalla ja joko riiteli tai leperteli kovaan ääneen puhelimessa poikaystävänsä kanssa. Naapurit olisivat voineet sanoa siitä vähän aikaisemmin. Kyllä ne yhteisestä aidasta huomauttivat, jos emme tasoittaneet sitä heti lumien lähdettyä. Olin irtisanonut hoitajan saman tien kun sain tietää. Äiti oli luvannut hoitaa lapsia, kunnes löytäisin uuden. Äidin kanssa kaikki vaan sujui niin hyvin, että etsiminen oli jäänyt.

Minusta alkoi tuntua, että kaikki oli kaatumassa päälleni. Jälleen. Matiaksen kanssa syntyi riitoja jatkuvasti. Eilen olimme riidelleet siitä, kun Matias saapui firman tilaisuudesta kunnon humalassa. Ei hän yleensä niin käyttäytynyt, mutta nyt samanlaisia tilanteita oli ollut kaksi ihan lähiaikoina. Olin huomauttanut asiasta melko kitkerästi ja Matias oli vastannut, ettei hän jaksanut katsoa tympivää naamaani selvinpäin. Arvostelimme toisiamme jonkin aikaa, kunnes tajusin, että äänenvoimakkuus alkoi nousta niin, että pian se kuuluisi lastenhuoneisiin. Käskin Matiaksen nukkumaan sohvalle, mihin hän onneksi tyytyi. Sen jälkeen kun oli ensin tönäissyt minua ohi mennessään. Sitä olin kokenut viimeksi muutama vuosi sitten.

Olimme käyneet Matiaksen kanssa pariterapiassa jo aikaisemmin, Vilman ollessa taapero. Tuolloin emme haukkuneet toisiamme, emme huutaneet. Meillä ei oikeastaan juuri ollut kommunikaatiota. Matias kävi töissä ja minä olin vielä kotona. Emme osanneet sovittaa kahta niin erilaista elämää yhteen. Minä en ymmärtänyt Matiaksen väsymystä hänen oltuaan töiden jälkeen golfaamassa kavereidensa kanssa eikä Matias ymmärtänyt minun väsymystäni, kun olin saanut olla kotona koko päivän. Joten olimme väsyneitä erikseen ja yksinämme. Terapia päättyi sinällään onnellisesti, että tulin toisen kerran raskaaksi. Nyt kun Veikko on taapero, olemme jälleen samassa tilanteessa. Kolmatta kertaa en takuulla tulisi raskaaksi, mutta jostain syystä olin edelleen valmis taistelemaan kokonaisen perheemme eteen. Toivoin, että Matiaskin oli. Tuo päihteiden käyttö ja hänen ruma käytöksensä minua kohtaan ei vain oikein vakuuttanut siitä.

En voisi soittaa Helmillekään. Hän saattaisi ottaa lapsia silloin tällöin, mutta en jaksaisi kuunnella hänen vuodatustaan siitä, kuinka minun tulisi jättää Matias. Tarvitsin nyt tukijaa, en saarnaajaa. Etenkään, kun oman perheeni lisäksi minun piti huolehtia äidistä. Oli ollut hyvä ajatus varata se lääkäriaika. Mielestäni äiti tarvitsi perusteellisia tutkimuksia, mutta toisaalta vähin mitä toivoin, oli toinen mielipide äidin tilanteesta. Jos tämäkin lääkäri toteaisi, ettei äidillä ollut hätää, saattaisi mieleni rauhoittua hieman. Nyt pitäisi ottaa asia kerrallaan. Voisin perua muutaman terapia-ajan, että saisin kunnolla aikaa etsiä hoitajaa. Olemme olleet Matiaksen kanssa yhdessä niin kauan, ettei se muutamasta viikosta voisi olla kiinni.