Vapauden salaisuus

Nyt kun katsoo ulos tuosta mökin ikkunasta, näyttää äkkiseltään synkältä ja märältä. Kun katsoo toisen kerran, näyttää myös raikkaan vihreältä ja vesi, no ei ehkä kauniin siniseltä, mutta kauniin tumman harmaalta. Olen jo ehtinyt hehkuttaa kevättä, mutta voisin hehkuttaa vaikka kuinka paljon lisääkin. Ne mahtavan kuumat päivät alkukuusta olivat ihana yllätys ja loivat toivoa siihen, että jos tänä vuonna kesälläkin voisi olla lämmintä. Jos ei, niin olipahan edes pari päivää.

Yleensä suurin osa vuoden aurinkoisista päivistä tulee vietettyä sisällä toimistossa, joten nyt oli itsestään selvää, että kirjailijaresidenssi siirtyi ulos. Kirjoitin mökin rappusilla tunnista toiseen ja koirat saivat olla ulkona enemmän kuin koskaan. Siihenkään ei kauaa mennyt, kun paloin ensimmäisen kerran. Se käy joka vuosi ennen kuin muistaa, että ihan oikeasti se aurinko voi paistaa noin kovasti ja että aurinkorasvaa kannattaisi harkita vakavasti. Toisaalta sain sen viikon aikana melkein kaiken rusketuksen mitä voin yleensäkään saada. Se ei nimittäin ihan kauhean suuri muutos koskaan ole.

Vapaus ja vapauden riistäminen. Ne ovat asioita, joista olen kirjoittanut viimeisimmäksi. Yksi kirjani henkilöhahmoista kamppailee näiden kahden välillä. Vapaus on myös asia, jota odotin eniten siinä vaiheessa, kun olin vielä viimeisiä kuukausia töissä. Vaihdoin tuolloin läppärini taustakuvaksi kirjoituskoneen, jonka shift-nappulaan on lisätty sana freedom. Shift Freedom. Olisikin se aina noin helppoa.

Vapaus voi tarkoittaa tietenkin tosi isoja asioita ja sitten niitä ihan tavallisia ja pieniäkin. Niitä pieniä on se, mitä vapaus on minulle tässä hetkessä, tämän projektini aikana. Se on esimerkiksi sitä, että saan muokata vuorokausirytmini itse. En ole koskaan tottunut siihen päivärytmiin, että herätään seitsemältä, lähdetään töihin, työskennellään neljään, tullaan kotiin, pyritään harrastamaan, tapaamaan ehkä kavereita, hoitamaan koirat ja tekemään kotityöt niin, että ehditään kymmeneksi nukkumaan. Ihan oikeasti joka ikinen aamu kroppani pistää tätä kaikkea vastaan ja se ottaa joka ikinen aamu päähän. Heräämisen hetki on tietenkin lopulta lyhyt ja tokkurasta toinnuttua, teekupin äärellä osaa jo hyväksyä, että näin tämä vain menee ja turha taistella vastaan. Silti se hetki on aika kamala. Ja kun se tapahtuu uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, se on jopa ahdistavaa. 

Nyt on vapauttavaa herätä ilman herätyskelloa, saman tien virkeänä. Joskus nuorempana luulin, että olen vain aamujen suhteen jotenkin laiska tai minulla on käsittämättömän huono asenne. Onneksi tutkimuksetkin puhuvat sen puolesta, että ihmisillä on erilaisia rytmejä. Olisin laiska ehkä sitten, jos nukkuisin nyt enemmän kuin minun tarvitsee, mutta nukun aivan yhtä monta tuntia kuin ennenkin. Menen vain nukkumaan myöhemmin, sitten kun minua oikeasti nukuttaa ja herään yhtä monta tuntia myöhemmin, sitten kun olen siihen valmis.

Ero entiseen on myös se, että minua ei väsytä missään vaiheessa päivää. Tuolla kahdeksasta neljään -rytmillä olen aina unessa jossain kohtaa, joko lounaan jälkeen tai viimeistään työpäivän lopussa. Jopa harrastuksiin, kuten tanssitunneille tai ratsastamaan, lähteminen saattaa tuntua väsymyksen vuoksi vaikealta, vaikka ne ovat minulle elintärkeitä. Toki tuohon väsymiseen vaikuttaa moni muukin asia kuin vuorokausirytmi. Työpäivien aikana harvoin pääsee niin paljoa ulos kuin nyt, perustyöni on henkisesti raskasta ja minulla on ajoittain ollut pahojakin univaikeuksia. Silti koen olevani onnistunut ihmiskoe siitä, miten omassa rytmissään ihminen toimisi paljon paremmin. Huomionarvoista on sekin, että vaikka tälläkin hetkellä teen töitä suunnilleen virka-ajan verran päivittäin, voin tehdä töitä pitkin päivää sen mukaan, miten inspiraatio iskee ja mikä tuntuu luontevalta. Todennäköisesti tehokkaampaa ja ei niin kuluttavaa, kuin tehdä väkisin jonkun tietyn kaavan mukaan.

Vapaus on voimakas sana silloinkin, kun sitä pyörittelee ihan tällaisesta arkisesta näkökulmasta lähtien. Vapauden menettäminen tuntuu pahalta, vaikka sitä ajattelisi vain käsitteenä, ilman mitään kontekstia. Kun taas ajattelee, että on vapaa, missä tahansa merkityksessä, tuntuu suorastaan selittämättömän hyvältä. Nyt huomaa, että kun katsoo ikkunasta ulos, näkymä ei olekaan keväisen harmaa tai keväisen vihreä. Näkymä onkin itse vapaus.

"Onnen salaisuus on vapaus...Ja vapauden salaisuus on rohkeus." -Thucydides