Hullu mummo II

Olin suunnitellut niin kutsuttua sekoamistani jo pidempään. Aloin olla aivan loppu siihen, että joka puolelta vaadittiin jotakin. Luulin, että kun pääsisin eläkkeelle, saisin nauttia olostani ja vapaudestani. Mutta ilmeisesti lapseni näkivät asian toisin. Nyt kun minulla ei ollut enää muita velvoitteita, minusta haluttiin imeä kaikki mahdollinen apua ja tuki. Piru vie. Opettelin ensin vuosia ja vuosia sanomaan ei. Sitten kun opin, minua alettiin syyllistää.

Jonna, joka oli nuorin tyttäristäni, oli aina tarvinnut erityistä huolenpitoa. Vauvasta saakka hän oli ollut vilkkain kaikista kolmesta. Kouluikäisenä hän oli jatkuvasti ruhjeilla kiivettyään milloin mihinkäkin kiellettyyn paikkaan. Teini-iässä sain ravata koululla erilaisissa neuvotteluissa, kun Jonna ei keskittynyt, Jonna häiriköi, Jonna oli jäljessä kaikista muista. Vieläkään Jonna ei ollut löytänyt paikkaansa. Hän kokeili erilaisia opiskelumahdollisuuksia, kävi välillä töissä ja kyllästyi taas. Toisaalta arvostin Jonnassa sitä, että hän eli niin tunteella ja hetkessä. Hän ei juurikaan murehtinut huomista. Toisaalta se vei minusta mehut ja olin jatkuvasti huolissani.

"Moi äiti! Nyt on sellainen tilanne, että olen taas jäämässä asunnottomaksi. Kun minulla jäi muutamia vuokria maksamatta silloin viime kesänä. Silloin kun kysyin sinultakin, olisitko voinut auttaa. Oli se Aasian matka ja kaikkia muita menoja. Niin nyt se ukko sitten heitti pihalle. Että jos ihan hetkeksi saisin muuttaa yläkertaan asumaan. Etsin kyllä koko ajan uutta kämppää." "Jonna rakas, nyt ei käy. Sinun täytyy alkaa oppia pitämään huoli itsestäsi. Minä koetin sanoa sinulle, että sellaiset pitkät reissut vaativat säästämistä. Ei vuokria voi jättää tuollaisen vuoksi maksamatta." "Äiti! Jos et auta niin minun pitää ehkä lopettaa töissä! On jotenkin tosi vaikea käydä siellä, jos kiertelen kavereiden nurkissa. Ottaako ne edes enää. Ja muistatko, miten hankalaa tämän työpaikan saanti oli."

Keskimmäinen tyttäreni Maija oli pärjännyt aina paremmin. Hän oli sellainen ihan tavallinen tyttö, joka teki läksynsä, kun vähän patisti ja meni vasta sen jälkeen leikkimään kavereiden kanssa. Maijasta ei koskaan noussut samalla tavalla huolta kuin Jonnasta ja Helmistä. Maija tasoitti muiden tyttöjen piikkejä. Kunnioitin häntä siinä, että hän otti asiat vastaan rauhallisesti ja sovittelevasti. Maija opiskeli itselleen mieluisan ammatin, löysi jo koulusta itselleen miehen ja teki kaksi lasta. Maijan mies Matias ei ollut minun suurimpia suosikkejani. Hänessä oli aina ollut jotain kopeaa ja itsekästä. Heillä oli toistuvia vaikeuksia parisuhteessa ja se oli muuttanut Maijaakin. Mutta pyrin tietenkin parhaani mukaan kunnioittamaan Maijan valintaa ja toisaalta Matias oli isä kahdelle kullannupulleni, Vilmalle ja Veikolle.

"Äiti. Tuota. Tästä on niin vaikea puhua. Mutta minulla ja Matiaksella on taas hieman ongelmia. Varasin meille sellaisen pariterapian keskiviikko-iltoihin ja Matias mietti, että jos kävisimme kerran kuukaudessa viikonloppulomalla jossain. Että jos lapset voisivat tulla aina…" "Tosi ikävä kuulla, että olette taas riidelleet, mutta minulla on keskiviikkoisin käsityökerho. Tottakai hoidan lapsia, kun pystyn, mutta tällaiset säännölliset menot teidän täytyy järjestää muutoin" "Mutta äiti! Meidän perhe on hajoamassa! Me tarvitsemme apua juuri nyt! Ja sinähän olet ollut niin onnellinen siitä, että olet isoäiti."

Vanhin tyttäreni Helmi. Vakava ja hiljainen. Kuten jo totesin, hänestäkin minulla oli ollut huolta lapsuusaikoina. Helmi viihtyi paljon yksin eikä minulle ollut oikein selvää, oliko hänellä varsinaisesti ystäviä. Sisarukset viettivät toki aikaa keskenään, mutta kun muut lähtivät ulos omien kavereidensa kanssa, Helmi jäi huoneeseensa. Kun Helmistä kasvoi aikuinen, huoleni alkoi kuitenkin häiventyä. Helmi opiskeli itsensä tutkijaksi ja oli arvostettu työyhteisönsä jäsen. Helmi löysi myös miellyttävän, rauhallisen miehen ja he saivat pienen, rauhallisen Oton. Helmi ei ollut pitänyt yhteyttä niin paljon kuin muut tyttäreni, mutta minun oli helppo luottaa siihen, että hänellä oli kaikki hyvin. Opin olemaan ylpeä hänen itsenäisyydestään ja päättäväisyydestään. Nyt Helmi oli kuitenkin keksinyt, että oli epäreilua, kun autoin muita enemmän kuin häntä.

"Hei äiti. Kuulin, että olet taas antanut rahaa Jonnalle. Sinun ei kuuluisi antaa vähistä rahoistasi aikuiselle ihmiselle. Sen pitäisi alkaa ottaa itsestään vastuuta eikä se auta yhtään, että aina pahan paikan tullen on äiti pelastamassa." "Hei älähän nyt. Kuulostaa siltä, että sinä et usko minun pitävän puoliani. Kyllä minä itse tiedän mitä teen." "Mutta et sitten ole ajatellut, että on hieman epäoikeudenmukaista, että yksi meistä saa olla ikuinen lapsi ja muut saavat tehdäkin jotain pärjätäkseen. Minusta tuntuu myös, että Maijan lapset saavat olla jatkuvasti luonasi. Etkö voisi ottaa Ottoakin aina samaan aikaan kuin heitä."

Toivon ettette ymmärrä väärin. Olen varmasti antanut lapsilleni hyvä elämän. Olen koettanut olla sekä äiti että heiltä puuttuva isä. Rakastan heitä yli kaiken. Ja kuinka suuri voi olla rakkaus lapsenlapsiin. Aivan pohjattomasti minusta ei kuitenkaan voi ammentaa, joten minun täytyi keksiä jotain. Aloin unohdella asioita ja puhua hassuja. Sopiva varovasti, etteivät tytöt huolestuisi liikaa. Sopivan näyttävästi, että pääsisin pinteestä. Kuka haluaisi asua tällaisen vanhuuden höperön luona tai antaa lapsiaan minulle hoitoon. En ainakaan minä itse.