Läheks ookaahman?

Päätimme tehdä veljen ja siskon kanssa pienen road tripin tänne pohjoisen suuntaan. Mennään fiiliksen mukaan päivästä toiseen, joten sen enempää en osaa vielä kertoa kuin että lähdettiin matkaan Kokkolan ja Oulun kautta, joissa kävin koiranäyttelyissä. Nyt ollaan ehditty Tornioon ja tänään ajetaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston liepeille. Takakontissa on pari telttaa, mutta ovat vielä jääneet käyttämättä, kun leirintäalueilla se vaatimattomin mökki on ollut lähestulkoon saman hintainen kuin telttailu kolmelle. Ei varsinaisesti haittaa, vaikka telttailussakin on oma viehätyksensä. Ehkä nyt kun asuu muutenkin vaatimattomammissa oloissa, ei välttämättä kaipaa sitä enempää. Tässä postauksessa näyttäisi olevan ajatuksia vähän sieltä täältä. Joitain ajatuksia mistä en ole saanut kokonaista tekstiä aikaan, mutta jotka ovat kuitenkin olleet mielessä.

Erilaiset mietelauseet ovat ihania ja tosi kamalia yhtä aikaa. Ne on kaikki kuultu miljoona kertaa ja siihen tarvitsee vähän asennetta, etteivät ne ala ärsyttää. Siltihän niissä on usein kauheasti järkeä. Itse mietin nyt näitä, joissa kehotetaan elämään juuri nyt eikä ainoastaan haaveilemaan elämisestä. Koetan artikkeli toisensa jälkeen sanoa sitä tässä blogissa ja mietelauseissa se on sanottu muutamassa sanassa. Olen kuullut  monta kertaa joiltain entisiltä kollegoilta lausahduksen, että sitten eläkkeellä sitä ja tätä. Mikä vielä pelottavampaa, joku on jo keski-ikäisenä alkanut odottaa eläkkeelle pääsyä. Osittain nämä ovat tietysti olleet huumorilla heitettyjä lauseita, mutta silti ne kolahtavat. Jokainen elää ja ajattelee tavallaan, mutta minusta se on silti kurjaa, jos antaa vuosien vain mennä. Että sitten joskus…

Voi olla, että kun/jos eläkkeelle joskus pääsen, niin kiroan nuoremman itseni siitä, etten ole säästänyt rahaa vaan elänyt sen kaiken. Etten ole hoitanut asioita esimerkiksi niin, että omistaisin vanhuksena asunnon sekä Suomessa että Ranskan maaseudulla. Vähän huonoltahan tämä näyttää, kun en omista asuntoa vielä missään. Mutta siinähän sitten se kurttuinen, lonkkavammainen Sanna kiroaa. Seuraavassa hetkessä se saa luvan todeta, että tulipahan kuitenkin elettyä. Että olenpahan tykännyt jokaisesta päivästäni tähän saakka ja nyt tarvitaan vain vähän luovuutta siinä, miten eläke saadaan riittämään Ranskan matkaan. Ja toisaalta kun ei omista asuntoa kummassakaan maassa, on entistä vapaampi liikkumaan. Jos vaan terveys kestää. En siis edelleenkään jää odottelemaan.

To do is to be -Nietzsche 

To be is to do -Kant

Do be do be do -Sinatra

Aikaisempi hillitön stressi sai varmaan aikaiseksi sen, että olen jo hieman oppinut luopumaan suorittamisesta sekä työssä että vapaa-ajalla. Kun kirjoittaa listan kaikesta mitä pitää hoitaa ja sitten hoitaa ne ennätysajassa, voi hetkellisesti tuntea kuinka siistiä on, että sai taas ihan järjettömän paljon tehtyä. Onpa sitä kova mimmi. Sivutuotteena tulee kuitenkin se väsymys ja niin pois päin. Että jospa jatkossa tekisi koko ajan silleen sopivasti. Hoitaisi hommansa niin hyvin kuin tarve on, mutta ei tekisi ylimääräistä. Se on tosi vaikeaa sellaisessa työssä, jossa voi auttaa muita siinä vaiheessa, kun oma pöytä on tyhjä. Silloinhan ihan hyvä vaihtoehto olisi pitää kaikessa rauhassa kahvitauko, lukea ammattikirjallisuutta ja vaikka järjestellä työhuonetta, mutta kun siitä alkaa tuntea huonoa omaatuntoa. Vaikka siis työmäärä työkaverin kanssa olisi suunnilleen sama, mutta on vain löytänyt itselleen sopivia systeemejä, joilla homma hoituu vikkelämmin. Ilkeän itsekkääksi ei ole tarkoitus alkaa, mutta sopivasti. Täysillä ei voi tehdä koko ajan.

Suorittaminen siirtyy helposti opiskeluista ja töistä myös vapaa-ajalle. Kuten olen kirjoittanutkin, tykkään tehdä ja nähdä paljon kaikenlaista ja varsinkin kaupungissa on aina jotain mihin voi suunnata, elokuvia, uusia näyttelyjä museoissa, keikkoja ja muita tapahtumia. Ihan tyhjä päivä ei kovinkaan hyvin edes toimi, koska silloin muutun levottomaksi. Mutta olen oppinut pitämään kalenteria vähän tyhjempänä entiseen nähden ja koetan siinä vieläkin parantaa. Kaikkeen kiinnostavaankaan ei tarvitse eikä voi revetä. Että jos nyt ei ihan löhöilypäiviä pitäisikään niin voisi tehdä jotain sen enempää suunnittelematta. Kuten tällä reissulla.

Siitäkin olen maininnut, että laitan edelleen kalenteriin niitä tärkeimpiä hoidettavia asioita. Se on ihan sen vuoksi, että muuten päähäni syntyisi kaaos. Siellä pyörisi kaikki ne sata muistettavaa asiaa niin, etten muistaisi yhtäkään, mutta stressaisin kaikista. Mutta enää en sentäs kirjoita kalenteriin, että käy kaupassa tai pakkaa huomisen reissukamat. Jos en niitä muista ilman muistutusta niin sitten on asiat tosi huonosti. Aikaisemmin tein myös listoja. Nyt ainoa lista on oikeastaan ruokakauppaa varten, koska siellä en tykkää hengailla kauempaa kuin on tarve. Tein vuosia listan siitä mitä pakkaan esimerkiksi jollekin festarille mukaan. Kun olin pakannut, oli kiva heittää lista roskiin. Job well done. Sitten muutaman viikon päästä tein uuden samanlaisen listan uudelle samanlaiselle festarille. Jossain kohtaa tajusin, että voin kirjoittaa koneelle tuon listan, jottei paperia, kynää ja aikaa kulu niin paljoa. Sitten tajusin, että oikeasti muistan varsin hyvin ne pakattavat asiat. Ja mikä vielä parempaa, tajusin että jos en muista niin ihan sama. Kunhan on vähän rahaa ja ulkomailla passi mukana niin pärjää mainiosti.

Tämä menee vähän tuosta sivusta, mutta on hyvä esimerkki siitä, että hermoilu ja säätäminen on suurimmaksi osaksi turhaa. Meillä hävisi muutama vuosi sitten Maltan reissulla kaikki kolme kassia lentomatkan aikana. Lisäksi matkustamiseen meni kokonainen päivä sen ehkä kuuden tunnin sijaan mikä oli alun perin tarkoitus. Koneemme Helsingistä Roomaan oli myöhässä, joten emme ehtineet jatkolennolle. Lopulta tuntien odottelun jälkeen meidät lennätettiin perille Sveitsin kautta. Kun sitten suhteellisen väsyneinä Maltan lentokentällä huomattiin, että kassit olivat ties missä, siinä olisi voinut hermo mennä. Päätimme, ettei mene ja lopulta se päätös piti koko loman ajan, vaikka tavarat tulivat vasta lähtöä edeltävänä iltana. Yhtä ikuisiksi ajoiksi kadonnutta laukkua lukuun ottamatta. Loma olisi voinut olla pilalla, mutta sen sijaan se oli positiivisessakin mielessä yksi ikimuistoisimmista. Saipahan ostaa hyvällä omallatunnolla uusia vaatteita ja kenkiä ja elää ilman suurempia tuskia meikittä. Lähinnä siitä kaikesta säädöstä tuli huvittava osa koko reissua. Don't worry, be happy!