Hullu mummo VII

Avustaja. Olin alkanut ajatella, että voisi olla mukavaa saada oma pikku palvelija. Halusin myös olla mieliksi tyttärilleni ja suostuin ehdotukseen. Mutta se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Ongelma oli kai se, että olin saanut avustajan, koska tytöt uskoivat minun olevan hullu. Se ei ollut hyvä, koska täten myös avustajat pitivät minua hulluna. Minulla oli nyt kokeilussa kolmas. Maija ja Helmi olivat hermona, kun en ollut kehenkään tyytyväinen. Nehän tämän olivat suostuneet maksamaan siihen asti, kun saisin avustusta kunnalta. Sitä ei tosin tulisi tapahtumaan, koska tutkimustulokset näyttäisivät, ettei minulla ollut mitään hätää. Sitten näytelmäni saisi jatkua omalla painollaan. Toisaalta minusta oli alkanut tuntua, ettei tässä välttämättä ollutkaan järkeä. Minunhan piti saada olla rauhassa, kun alkaisin esittää höpsähtänyttä muistisairasta, mutta hössötys oli sen kun lisääntynyt. En vain enää tiennyt, miten voisin päästä tilanteesta karkuun. Mitä tyttäret ajattelisivat, jos kokisin jonkin ihmeparantumisen.

Ensimmäinen avustaja oli sellainen varsin topakka keski-ikäinen nainen. Hän ilmestyi ovesta kuin hurrikaani, keitti jotain yrttiteetä, istutti minut vilttien alle takapihalle ja antoi mukanaan tuoman dementikkojen tehtäväkirjan käteen. Siten en olisi tiellä, kun hän siivoaisi. Varmaan hämmennykseni vuoksi jäin ensin paikoilleni. Koetin hörppiä sitä kamalaa litkua ja tein jonkun lapsellisen helpon sanaristikon. Koetin olla hetken omien ajatusteni kanssa ja ottaa selkoa siitä mitä Jonnan niin kovasti hössöttämä mindfulness oli. Mutta kun oikein keskityin vain olemaan, minua alkoi ottaa päähän. Miettikääs nyt, täysin terve, urbaani, vasta vanhuuden kynnyksellä oleva nainen heitettynä takapihalle kuin häiriötekijä. Se ei vaan sopinut. Viskasin vilttini sivuun ja painuin sisälle. Avustaja numero yksi hääräsi olohuoneen lattialistojen kimpussa.

- Hei vaan. Ajattelin, että voisin kuitenkin vähän autella täällä sisällä. Tulee aika pitkäksi tuolla puutarhassa.

- Minä en apua tarvitse! Enkä pidä siitä, että asiakkaat ovat jaloissa pyörimässä, kun teen työtäni. Rouva lepäilee nyt vaan. Toin sen tehtäväkirjankin ihan teitä varten.

- Ei tarvitsisi teititellä. Te ette varmasti siitä häiriinny, jos keittelen kahvit itselleni ja tulen tuohon sohvalle lukemaan naistenlehtiä.

- Minun vahtivuorollani te ette juo kahvia ja se tuomani kirja olisi nyt paljon parempi kuin jotkut hömppälehdet. Se auttaisi teidän muistianne. Tehän olette sairas. Sen vuoksi minä olen täällä.

- Anteeksi nyt vain, mutta en minä ole mikään vahdittava. Minua ei ole todettu dementikoksi eikä muutenkaan vajavaiseksi, joten saan varmasti itse päättää mitä kodissani teen. Eikä minua tule teititellä, eihän meillä ole edes niin valtava ikäero.

- Tyttärenne minut palkkasivat ja kerroin varsin selvästi, miten hoidan nämä työt. Tarvitseeko rouva apua vai pääsettekö itse takaisin ulos. Siellä on oikein kaunis päivä ja raitis ilma tekee hyvää. Minulla ei ole aikaa tällaiseen turhaan kinasteluun.

Tilanne oli niin kummallinen, että meinasin ensin kääntyä kannoillani, mutta tunsin vielä kielelläni yrttiteen karvaan maun ja kiukkuni purkautui.

- Ulos!

- Niin niin, olkaa hyvä. Ilmoitan sitten, kun olen valmis.

- Eikun painu sinä ulos kirjoinesi, olet erotettu!

- Ennenkuulumatonta. Hyvä on. Mutta minä soitan kyllä tyttärillenne, että näin kävi. Että en sitten ole vastuussa, kun jäätte tänne yksin. Saatte pitää sen kirjan, se on todennäköisesti tarpeen. Ja kun saatte sen diagnoosinne, niin on turha pyytää minua takaisin.

Toinen avustajakokelas vaikutti alkuun ihan mukavalta tytöltä. Hän oli hiljainen kuin hiiri ja teki juuri niin kuin häntä käskin. Pyyhin itse pölyt talosta sillä aikaa, kun hän haki minulle kaupasta erikoiskahvia ja tuoretta pullaa. Alkuun hän meinasi aloittaa, ettei ollut varsinaisesti tullut tällaista varten, mutta minun tarvitsi vain katsoa häneen sillä äidin katseella, joka saa lapsen ymmärtämään, että nyt ei ole aika käydä minua vastaan. Kauppareissun jälkeen kahvittelimme yhdessä. Sekin tuntui avustaja numero kakkoselle jotenkin vaikealta. Koetin saada häntä keskustelemaan, mutta hän vastaili yhdellä tai kahdella sanalla. Hän hörppäisi kahvinsa nopeasti ja kieltäytyi pullasta, koska oli keliaakikko. No olisi voinut sanoa sen vähän aikaisemmin. Juotuaan hän mutisi siivoamisesta. Että pärjäisinkö nyt, jos hän lähtisi imuroimaan. Kerroin, että olin imuroinut edellisenä päivänä. Ehdotin, että menisimme yhdessä kasvimaalle, jotta voisimme tutustua hieman paremmin. Tyttö näytti säikähtäneeltä, vaikka oli muka peittävinään sitä. Ajattelin, että ehkä yhteinen puuhastelu saisi häntä hieman avautumaan. Kasvimaalla kävimme rikkaruohojen kimppuun.

- Oletko sinä kauan tehnyt näitä avustajan töitä?

- Te olette toinen asiakkaani.

- Ei minua tarvitse teititellä. Teetkö jotain muuta työtä tässä ohessa?

- Opiskelen.

- Tietenkin, olethan vielä kovin nuori. Mitäs sitten opiskelet?

- Kemiaa.

- Mielenkiintoista! Yliopistossako siis?

- Niin.

Ei millään pahalla, mutta miten rasittava tyyppi! Oliko hän työskennellyt aikaisemmin jollekin mykälle. En voinut sille mitään, että mieleni teki hieman kiusoitella häntä.

- Kun minulla on näitä muistivaikeuksia ollut, niin vaihdettiinkohan me se vaippa aikaisemmin?

- Vaippa?

- Niin niin, vaippa.

- Ei minulle puhuttu mitään sellaisesta. Piti oikeastaan vaan siivota.

- Jos vähän kuitenkin autat siinä, kun alan jo olla kankea. Tämä kasvimaalla kyykkiminenkään ei auta siihen yhtään. Suihkutellaan ja laitetaan sitten uutta. Ei se sen kummempaa ole.

- Jaa…

- Kai sinulle kerrottiin, että yöllä minua tarvitsee käydä katsomassa joitain kertoja, kun on ollut sellaisia hengitysongelmia. Etten vaan löydy aamulla kuukahtaneena, heh.

- Se teidän tytär puhui tosiaan vain siivoamisesta! En minä tiennyt, että tänne kuuluu yöksi jäädä?

- Joo siis minun toinen tyttäreni Jonna asui tässä vielä hetki sitten, mutta hän joutui lähtemään. Niin siksi minä tarvitsen vähän enemmän apua.

Tyttö katsoi minua kuin kummajaista ja koetti hätäisesti miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Hän päätyi mutisemaan jotain epämääräistä, lähti, eikä hänestä kuulunut sen koommin. Maija kuulosti hyvin kylmäkiskoiselta, kun hän soitti kertoakseen, että haastattelisi pikimmiten jonkun uuden ehdokkaan. Hän ei kuunnellut vastaväitteitä, kun koetin sanoa, että ehkä ei enää kannattaisi. Maija oli jotenkin tosi väsyneen oloinen, joten annoin asian olla. Mietin, että minun pitäisikin tavata Maija ja kysellä hieman, miten hänellä meni kotona. Oliko pariterapia auttanut. Jonnakin olisi hyvä nähdä, koska olimme viimeksi eronneet niin ikävällä tavalla ja hän oli takuulla vielä riidoissa Helmin kanssa. Heidän lapsuudessaankin minua oli tarvittu milloin minkäkin kärhämän selvittelyyn. Jos kutsuisin kaikki tyttäret samalla kertaa, pidettäisiin pitkästä aikaa tyttöjen ilta.

Nykyistä avustajaani olin odotellut hieman pidempään, mutta hän olikin jo paljon lupaavampi. Hän ei teititellyt ja vaikutti reilulta nuorelta mieheltä. Eikä tarvitse nyt kuvitella mitään. Enhän minä häntä palkannut. Avustaja oli juuri pistämässä pyykkejä kuivumaan, kun ilmoitin, että minulla olisi muutaman tunnin päästä treffit. Hän voisi puuhailla omiaan niin kauan kuin tarpeen ja minä alkaisin laittautua.

- Minä olin ymmärtänyt, että tyttäresi ovat tulossa tänään kylään.

- Tänäänkö? Juurihan minä vasta sain päähäni, että heidät voisi kutsua.

- Niin tänään on tiistai, eikö vain että he ovat tulossa iltateelle?

- Ei ole totta. Minähän olen jo kerran tehnyt oharit sille Pentille.

- Anteeksi, mutta oletko aivan varma, että sinulla on tällaiset treffit sovittuna? Maija kertoi, että hänelle oli tullut täysin yllätyksenä tämä mies.

- Hei kuulehan nyt nuorukainen. Muistan varsin hyvin miksi sinä olet täällä, mutta ei minulla sentäs mitään mielikuvitus ukkeleita pyöri ympärillä. Treffit tosiaan on. Voisitko sinä soittaa tyttärilleni ja perua sen tämän iltaisin. Siis sitten kun minä olen jo lähtenyt. En jaksaisi sitä kaahotusta mikä siitä alkaa, jos perun itse tai jos niille soitetaan etukäteen. Jonna varmaan on ihan mielissään, mutta Maija ja Helmi alkavat kysellä turhia.

- Se ei ihan taida kuulua siihen mitä minun pitäisi täällä tehdä…Mutta tämän kerran! Pahoittelut, että sillä tavalla kysyin niistä treffeistä.

- Annetaan sen asian olla. Kiitos nyt vaan, että autat ja nähdään sitten ylihuomenna!

Lähdin etsimään sopivaa mekkoa päälleni ja mietin, että tästä avustajasta saattaisi tosiaan tulla jotain. Mutta sitten se ihmeparantuminen ei oikein toimisi. No. Miettisin asiaa myöhemmin. Nyt halusin tosiaan päästä irrottelemaan.